maanantai 5. helmikuuta 2018

"Suomalaiset eivät ole valittaneet"

MARKKINOINTI Suomalainen elintarvikefirma Polarica on saanut ruotsalaiselta Äkta vara -järjestöltä Vuoden ruokahuijaus -tittelin. Asiasta kertoi Yle.

Kuluttajille myydään saksanhirvikäristystä mielikuvilla Pohjolasta, Lapista ja villieläimistä, vaikka liha on peräisin Uuden-Seelannin tarhoilla möllöttävistä tuotantoeläimistä. Polarican edustaja teeskentelee luonnollisesti hämmästynyttä, vaikka samalla myöntää, että ilmaisujen muuttamista harkitaan. Perinteinen tekosyy on myös tilanpuute pakkauksessa. Se ei kuitenkaan ole estänyt tuomasta markkinointiin laveita kielikuvia asioista, joita tarhahirvet toisella puolella maapalloa eivät ole nähneetkään.

Suomalaisille samanlaista tuotetta myydään "riistakäristyksenä". Riistan määritelmän pitäisi olla kaikille selvä: riista on luonnossa metsästettäviä eläimiä. Tarhassa kasvaneen eläimen liha yksiselitteisesti ei ole riistaa.

"Suomalaiset eivät ole valittaneet", perustelee Polarica tuotteitaan. Kertooko se jotain Suomesta ja Suomen markkinoista, että meillä voi käyttää vielä Ruotsiakin harhaanjohtavampia ilmaisuja, eikä kukaan valita?

Suomalaisille maalaillaan yrityksen tuotesivulla kielikuvalla "Uuden-Seelannin avarilla tunturimailla luonnostaan elävä saksanhirvi", mutta ei mainita, että tuote ei ole kotoisin avarilla tunturimailla luonnostaan eläneestä, vaan tarhatusta hirvestä.

Polarican edustaja sanoo, myös että "ehkä tämä on aiheuttanut pohdintoja vain pienessä joukossa kuluttajia". Siinä hän on oikeassa, ja monen elintarvikeyrityksen tavoin tietää sen. Suurimmalla osalla kansalaisista ei ole kiinnostusta tai aikaa tutkia jokaista ostamaansa pakkausta, vaan mielikuva ratkaisee. Suurin osa tilaa ravintolassa "härkää" tai "kanaa", vaikka todellisuudessa saa "lehmää" tai "broileria".

Tätä tietämystyhjiötä elintarvikebisnes osaa käyttää tehokkaasti hyväkseen. Se ei silti oikeuta asiaa.

Ylioppilas Puupponen

1 kommentti:

  1. Joopa joo, semmosta mielikuvamarkkinointiahan tämä on kotimaassakin. Meillä myydään silmää räpäyttämättä broilerin sisäfilettä ja paistileikettä, ja löytyypä kana- ja kalkkunapekoniakin. Vähänkin tuotantoeläinten anatomiaan ja teuraslihan leikkaamiseen perehtynyt ymmärtää näiden nimikkeiden naurettavuuden. Mutta mitämaks, kauppa käy.

    VastaaPoista