sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Nuukailun sankari on poissa

KANSA MAKSAA Uutiset kertovat Ikea-mies Ingvar Kampradin kuolemasta, ja kaikki muistelevat häntä kauniisti. Ihmisenä Kamprad varmasti ansaitseekin arvonsa.

Myötämielinen uutisointi Kampradista "nuukana yritysjohtajana" on kuitenkin tragikomiikkaa. Se unohtaa aktiivisesti, missä Ikea on ollut erityisen nuuka - verojen maksamisessa.

EU:ssa on parhaillaan suurisuuntainen tutkinta Ikean verojärjestelyistä, ja jo seitsemän vuotta sitten paljastettiin, miten Ikea-miljardit ovat vuosikaudet vuotaneet veroja turvaan Liechtensteiniin. Verojen kierrättämäinen ohi järjestäytyneiden yhteiskuntien tarkoittaa mm. julkisten palveluiden huononemista.

Yksi yritysjohtaja on nyt kuollut. Moniko kansalainen on kuollut ennenaikaisesti, koska terveydenhoito on huonompaa kuin se olisi, jos kaikki maksaisivat veronsa?

Sisar H.V.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Katoamisilmoitus: Sauri, Lahdenranta...

VALTA Espoossa on liikennöity muutama päivä täyden palvelun Länsimetrolla. Monille joukkoliikenteen käyttäjille on tullut yllätyksenä, että arkinen työmatka ei sujuvoitunutkaan, vaan sekä matka-aika että matkan vaivalloisuus kasvoivat.

Palautetta HSL:lle lähettäneet ovat saaneet vastaukseksi muminaa kokonaisuudessaan parantuneista palveluista, ja länsimetron muut ystävät jatkavat puheitaan sadan vuoden investoinnista, jonka hyödyt tulevat esiin sitten joskus. Onhan seudusta tulossa vielä joskus metropoli, ja silloin tämä 1,2 miljardin investointi nousee arvoonsa. (Miten, kun nykyinenkin matkustajamäärä tuntuu lyhyiden asemien ja lyhyiden junien tynkämetrolle liian isolta?)

Kritiikkiä mitätöidään myös viittaamalla itämetroon, jota samoin "moitittiin aluksi", mutta nyt siihen on "totuttu". Tottuminen ja tyytyminen näyttääkin olevan suomalaisen joukkoliikennesuunnittelun fundamentti. Kyllä te pian unohdatte, että työmatkanne kesti ennen 20 minuuttia, ja nyt 40.

Myös Länsimetron maksamiseen tottuu. Jokainen suomalainen Hangosta Utsjoelle maksaa Länsimetroa joka tilipäivänään verojen muodossa, nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. Ja kohta päästään maksamaan Länsimetron jatkoa Kivenlahteen. Niin, eipä arvostella keskeneräistä Länsimetroa! Sitten se vasta pääsee loistoonsa, kun Kivenlahden jatko muuttaa kulkemisen onneksi ja autuudeksi.

Ja vähentäähän metro autoilua! Bussit eivät sitä tehneet, mutta metro tekee! Autoilijat luopuvat autoistaan, kun metro aloittaa! 20 minuutin vaihdoton bussikyyti ei ollut mitään, 10 minuutin bussikyyti, 10 minuutin odotus ja 20 minuutin metrokyyti on se, jota kaikki autoilijat ovat halunneet!

Länsiväylällä tehtiin jo liikennelaskenta, jonka alkuperäinen tarkoitus oli kai juhlistaa tätä Länsimetron taivaallista vaikutusta liikenteeseen. 10.1.2018 HS kuitenkin uutisoi, että liikenne Länsiväylällä lisääntyi metron aloitettua useilla sadoilla autoilla vuorokaudessa.

Espoon teknisellä johtajalla on omat tilastot. Hänen mukaansa joukkoliikenteen huonossa sujuvuudessa on kyse vain "positiivisesta ongelmasta", sillä "metron käyttäjiä on enemmän kuin kuviteltiin". HSL:n joukkoliikennejohtaja myös väittää, että kyse on "matkustajamäärien kasvusta".

Miten on mahdollista, että käyttäjämäärä lisääntyy samanaikaisesti sekä joukkoliikenteessä että yksityisautoilussa?

Entä missä nyt ovat suuret metromiehet? Mihin on kadonnut Sauri, Lahdenranta ja muut? Heitä ei ole näkynyt mediassa viime päivinä lainkaan.

Onneksi SDP:n kansankosiskelukoneisto on valppaana ja on nyt ryhtynyt vaatimaan suoria bussivuoroja itse vuosikymmeniä lobbaamaansa Länsimetroa paikkaamaan. Huutokuoroa johtaa yksi länsimetropäättäjä, Maria Guzenina, jonka kielikuvat olivat kaksi kuukautta sitten, avajaisissa seuraavat:

"Espooseen rakennetaan uutta ja kiinnostavaa. Länsimetro ei ole vain kulkuväline, vaan sen myötä Espooseen luodaan myös aivan uutta kaupunkikulttuuria."

Ai niin, ne lyhyet laiturit ja lyhyet junat. Niistä ei tule mitään kapasiteettiongelmaa. Lukekaa vaikka uusintana metroherrojen Lahdenranta ja Kokkinen yleisönosastokirjoitus vuodelta 2012.

Ylioppilas Puupponen