lauantai 19. maaliskuuta 2016

Velimedia vaikenee kansan kustannuksella

UUTINEN Helsingin kaupunginhallitukselle kerrottiin maanantaina 7.3. länsimetron kustannusten nousseen muutamassa kuukaudessa 80 miljoonaa euroa, josta Helsingin maksettavaksi tulee 20 miljoonaa. 80 miljoonaa on toki pikkusumma koko hankkeen miljardin hinnasta. Mutta oikeasti se on paljon rahaa. Se on esimerkiksi noin viidesosa siitä, mitä valtiolla on käytettävissään vuosittain koko maan liikenneverkon kanssa.

Kaupunkilaisille, jotka nämäkin kymmenet miljoonat maksavat, ei asiasta kummemmin kerrottu. Vain etuoikeutetut suomenruotsalaiset saivat asiasta tietää omasta lehdestään, HBL:stä. Höblän ansioitunut toimittaja, suomenkielellä myös kirjoittava Tommy Pohjola kertoo asiasta suomeksi blogissaan. Suomenkielellä asia on Kauppalehden jutussa, joka ei tavoita tavallista rahvasta.

Innokas metrolehti Hesari ei pidä metron kustannusnousua uutisen arvoisena juttuna. Se näkyi siitä, ettei asiasta mainittu mitään, vaikka bussikuskien tervehtimisestä riitti puhumista samalla viikolla kahteenkin lehteen. Eikä asiaa mainittu edes Espoon veronkorotuksista kertovassa jutussa, vaikka korotusten syyksi metro muuten sentään myönnettiin. Toimittaja Marja Salomaa totesi Facebookissakin, ettei ole uutisaihe.

Eihän tietenkään metron kustannusnousu olekaan mikään uutinen. Vuodesta 2006, jolloin Espoon valtuusto siunasi hurmoksessa metronsa, hinta on noussut keskimäärin 64 miljoonaa joka vuosi – virallisesti ilmoitettujen lukujen perusteella. Kun mukaan lasketaan yksi ylimääräinen asema ja metron budjetin ulkopuolella tehdyt metroon liittyvät katutyöt, päästään kymmeniä miljoonia suurempiin lukuihin.

Rikostutkijat ovat sitä mieltä, että ei ole sattumaa. Sattumalta kuitenkin Hesarin sunnuntainumeron etusivuna 13.3. oli kokosivun metromainos. Tällä kerralla mainoksen oli tilannut HSL, joka käyttää veronmaksajien rahoja, joita se kulutti nyt Hesarin etusivuun noin 50.000 euroa. Sunnuntain etusivuja ei varata edellisenä päivänä, joten mainoskauppa on ollut tiedossa jo maanantaina, kun Hesarissa on päätetty, ettei metron hinnannoususta kerrota. Sattumalta. Höblässäkin oli samanlainen mainos, mutta se ei estänyt lehteä kertomasta mainoksen nurjasta puolesta.

Vientineuvos Valtanen