perjantai 2. joulukuuta 2016

Nollakohun anatomia

MEDIA Suomen media on riehaannuksen tilassa, sillä maassamme on tapahtunut seuraavaa:

1) Yle päätti laatia uutisen, jonka mukaan pääministeri saattoi ohjailla hallituksen Terrafame-päätöksillä bisnesmahdollisuuksia sukulaistensa yritykselle.

2) Yle kysyi kommenttia vihjailun kohteelta, pääministeriltä. Aikaa vastauksen antamiseen oli kuitenkin perjantai-iltapäivän kiireessä vain 1,5 tuntia.

3) Yle julkaisi uutisen kuulematta pääministeriä.

4) Pääministeri suuttui.

Ihan pikku sivuseikkoja, joita ei toki kohukiimassa tarvitse huomioida:

1) Yle ei ole pystynyt esittämään vihjailuilleen mitään todisteita.

2) Ylen toimittaja on julkaissut Sipilän lähettämät viestit. Antikliimaksisesta "paljastuksesta" ilmenee, että Sipilän tekstit ovat lähinnä vihaista asiakaspalautetta, ei painostusta.

Mutta miksipä pysäyttää hyvää kohua ja pilata juttuja tylsillä tarkistuksilla. Tämä on sen suomalaisen median linja, joka yhdessä tuumin kävi kierroksilla vain muutama viikko sitten siitä, että Yhdysvaltojen presidentinvaalit käytiin epätotuuksien voimin.

Entä miksi juuri tietyt tahot nyt kohisevat? Ketkä eniten hyötyvät?

1) SDP, jonka omat rivit ovat sekaisin, ja puolueen sisällä on voimakas valtataistelu, jonka paljastuminen yleisölle on heikentänyt puolueen uskottavuutta.

2) Sanoma-konserni, joka sai Sipilää ja Yleä koskevasta hurskastelusta lohtupuuhaa oman Guggenheim-lobbaushankkeensa epäonnistuttua.

3) Muut Yle-vastaiset mediat, joille on kaupallisesti edullista nakertaa Yleä.

4) Ylen sisällä oleva aktivistiklikki, joka katsoo päätösvallan toimituksessa kuuluvan toimittajille, ei sitä varten tehtäviinsä nimitetyille päälliköille, kuten yleensä normaaleilla työpaikoilla.

Lopuksi tärkein ja oleellisin:

Halpiskohut ovat aina merkki siitä, että jotain oikeasti merkittävää jää kertomatta. Eikö media tosiaankaan löydä maamme vallankäytöstä mitään todellista paljastettavaa?

Sisar H. V.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti