perjantai 2. lokakuuta 2015

Junaveljet sopeuttavat

LOBBAUS Suomen kansalaisten omistama monopolijunayhtiö VR ilmoitti elokuun lopussa, että se aikoo antaa potkut 570 työntekijälleen, lopettaa kymmeniä junavuoroja ja alentaa vielä lippujensa hintoja. Hyvät veljet junamiesten ammattiyhdistyksistä ilmoittivat, että ei voi mitään. Siis ei vastusteta, ei lakkoilla, vaan otetaan mitä ei anneta.

Junayhtiön kiltinnäköinen toimitusjohtaja Aro valitti julkisuudessa, miten syypää tähän kaikkeen on punaisia busseja ajava bussiyhtiö. Se on tullut ja vienyt halvoilla hinnoillaan junista matkustajat. Ja mikä pahinta, punaisen bussiyhtiön takana on ulkomainen miljardööri, jolla on enemmän rahaa kuin VR:n omassa muhkeassa kassassa.

Että ei voi mitään. VR-parka on uhri. Vaikka se on ollut niin kiltti, että kansanedustajat ja ministerit ovat luvanneet, että VR:n ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Ja VR on itse huolellisesti sopimussakkojen voimalla romuttanut vetureita ja vaunuja minkä kerkeää, ettei niitä vaan joudu kenenkään käsiin, joka edes vuoden 2024 jälkeen voisi kilpailla VR:n kanssa. Niin kumminkin, vaikka kuinka on kilpailua estetty miten vain on osattu, niin kumminkin tulivat punaiset bussit!

Ja tämä punaisten bussien kilpailu tietenkin vielä tuli aivan yllättäen. VR:n entinen johtaja kertoi kollegoilleen tällaisesta uhasta vasta vuonna 2009, siis vain kuusi vuotta sitten, ja vain kolme vuotta aikaisemmin kuin punaisten bussien yhtiö aloitti. Johtajanaan tämä samainen entinen VR:n johtaja. Eihän sitä mitenkään ole ehtinyt varautua tällaiseen kamalaan punaisten bussien kilpailuun. Vaikka silloin samana vuonna kilpailuun varautumisen verukkeella VR:n johtaja Aro allekirjoitti yksinoikeussopimuksen.

Mutta ahneelle näyttää tulevan paskainen loppu. Tällä kerralla iltalypsy ei onnistunut kuten edellisten hallitusten liikenneministereiden kanssa. Päinvastoin, liikenneministerille tuli mitta täyteen. Vaikka hallitusta johtaa entisen Maalaisliiton puheenjohtaja. Sekä pääministeri että liikenneministeri taitavat ymmärtää yritystoiminnan paremmin kuin junajohtaja isoveli Aro.

Vasemmiston junaveljille tilanne onkin tukala. Rinnakkaisratamies Rajamäki ja SDP:n Demokraatti-lehti yrittävät vanhoilla valheilla. Junaveljien harmiksi liikenneministeri osasi tällä kerralla oikaista saman tien, että ostojunien kilpailutus ja yksityistäminen eivät ole samat asiat. Solidaarisuudelle onkin kysyntää hyvinvoivan palkkatyöväestön piirissä, kun varapuheenjohtaja erehtyy jopa ehdottamaan autoveron korotusta VR:n monopolin tukemiseksi.

Junaveli Aro saakin tällä kerralla sopeuttaa itseään vallitsevaan tilanteeseen. Kun liikenneministeri ilmoitti monopolin päättyvän, Arokin kääntyi heti kannattamaan kilpailua. Kermaa kuoriva pieni veturimiesten ammattiliitto haraa vielä vastaan. Nähdäänkö kohta lakko sen puolesta, että junat ja työpaikat varmasti vähenevät?

Vientineuvos Valtanen