sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tunneliveljien hedelmät kypsyvät

UUTINEN Helsingin seudun joukkoliikenteen lippujen hinnoista päättävä HSL ilmoitti viime tiistaina, että lippujen hinnat nousevat. Nousu johtuu siitä, että uudet junat ja uusi bussilinja nostavat joukkoliikenteen kustannuksia. Rehdisti HSL kertoi samassa tiedotteessa, että lipunhintojen nostaminen ei lopu, koska tulossa on 10-kertaa nyt kerrottuja suuremmat kustannukset katettavaksi. Kunhan Kehärata ja länsimetro saadaan käyttöön.

Ei ole ihme, että Espoon tunneliveljellä Olavi Loukolla on ollut kiire saada metronsa jatkotyömaa käyntiin. Miljardihankkeiden vaikutuksesta lippujen hintoihin ryhdyttiin Espoossa jo kyselemään, mutta Luoko kuittasi asian sillä, että HSL päättä. Ikään kuin espoolaispoliitikkojen ei siksi tarvitse murehtia siitä, paljonko he valitsijoidensa rahanmenoa lisäävät. Ja täydestä näytti menevän Espoon metrovaltuustossa 29.9.

Tietenkin on selvä, että kaupunkilaiset maksavat tunneliveljien juhlat. Helsingin metron rakentamiskulut piilotettiin kaupungin muiden kulujen sekaan ja HKL kehui metron alentavan joukkoliikenteen kustannuksia. HKL laski vain junien liikennöinnin, sillä kaupunki hoiti rakentamista varten otetut lainat. Helsingin metroveljen Seppo Vepsäläisen laskuopin mukaan metroasemien sähkö, lämpö, vartiointi, siivous ja kaikki muut kulut eivät olleet metron kuluja. Eiväthän bussifirmatkaan maksaneet mitään katujen ja pysäkkien aurauksesta ja valaistuksesta.

Mutta tunneliveljet ovat nyt kompastuneet omaan näppäryyteensä. Metrorakentaminen ulkoistettiin osakeyhtiöön, jotta kunnallinen demokratia ja viranomaistoiminnan julkisuus eivät pääse haittaamaan kaupunkilaisten rahoilla pelaamista. Tunneliveljet eivät vain tajunneet, että osakeyhtiön pitää saada jostain myös tuloja, jos se tuhlaa pari miljardia kallion paukutteluun. Siitä seuraa, ettei tunneliveljille annettuja miljardeja voikaan hoitaa huomaamattomasti, kuten Helsinki hoiti oman metronsa.

Tunneliveljien hedelmät kypsyvät vääjäämättä paljastamaan tunnelirakentamisen typeryyden. Hyvien Veljien rakastama osakeyhtiömuoto ja HSL:n kautta kierrätettävät kustannukset ja lipputulot estävät kustannusten ja kannattamattomuuden piilottamisen. Vaikka HSL:ssä istuvat pikkuveljet ja -siskot noudattavatkin vielä kiltisti isojen tunneliveljien komentoa ja laittavat kannattamattomiksi lasketut tunnelit edelleen liikennesuunnitelman ykköshankkeiksi, pakko heidän on tunneliveljille rahat kerätä.

Ainoa yllätys asiassa on, kuinka HSL:n tiedotteeseen sai kirjoittaa, että lipunhintoja korottavat tunnelihankkeet lisäävät korotustarvetta vielä 64 miljoonaa vuoteen 2017 mennessä. Ehkä HSL:ssä on pian tiedottajan paikka avoinna. Tai voihan HSL ulkoistaa tiedotuksen Hesarin kaupunkitoimitukseen. Siellä tiedetään, mitä ei saa kertoa ja miten synnytetään suuria valheita.

Vientineuvos Valtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti